Englanninsetteri
Kuva: anneh632
Englanninsetterin yleisvaikutelma
Englanninsetteri on vilkas ja tyylikäs koira. Koira on yhdistelmä ystävällisyyttä, tyylikkyyttä ja eloisuutta.
Historia yhdellä lauseella
Englanninsetteri on nimensä mukaisesti englantilainen lintukoira, joka esiteltiin 1800-luvun puolessa välissä.
Englanninsetterin luonne ja käyttäytyminen
Englanninsetteri on aktiivinen ulko- ja rento sisäkoira. Englanninsetteriä voi kutsua sopeutuvaiseksi roduksi. Rotu on myös varsin ystävällinen luonteeltaan - niin perheenjäseniä kuin vieraitakin kohtaan. Englanninsetterit voivat samalla olla hieman herkkiä, sillä niille on tärkeää saada riittävästi huomiota ja osallistumismahdollisuuksia perheen arkeen. Englanninsetteri on ulkona vahva ja hyväkuntoinen mikä tekee siitä hyvän lenkkikaverin. Rotu on lapsirakas.
Muistettavaa hankintaa suunnittelevalle
Täynnä virtaa olevana englanninsetteri vaatii melko paljon tilaa ja liikuntaa. Pieni kävely päivittäin ei yleensä riitä tyydyttämään englanninsetterin liikunnan tarvetta. Energisyytensä vuoksi englanninsetteri voi tuntea olonsa tukalaksi kerrostaloasunnossa. Reipas lenkki päivittäin pitää setterin tyytyväisenä.
Englanninsetterit voivat elää 12 vuotiaiksi asti. Ne ovat yleensä terveitä, jonkin verran kyynärpää ongelmia. Turkki on suhteellisen helppohoitoinen. Harjaus muutaman päivän välein on suositeltavaa.
Vaikka bretoni on hyvin sopeutuvainen, on sillä luonnostaan vahva metsästysvietti. Metsästysvietti rajoittaa koiran vapaana pitoa, erityisesti taajama-alueella. Bretoni on melko terve rotu ja se elää usein noin 12 vuotiaaksi.
"Englanninsetteri on vilkas, energinen ja ystävällinen kumppani."